Esittely

Silkki-Ikkunan galleria esittelee kuvataiteilija Seija Levannon raakasilkkimaalauksia.

Tekniikka

Taiteilija käyttää omaa, itse kehittämäänsä tekniikkaa; silkkimaalaus- ja akryyliväri raakasilkille. Tekniikan ansioista maalauksissa on usein akvarellimaista keveyttä ja ilmavuutta, sekä voimakasta kolmiulotteisuutta.

MAALAUSTEN AIHEET

Maalausten aiheet vaihtelevat vapaina tanssivista, tai häkkiin suljetuista naisista leikkuupuimureihin, sekä hääpareista ja pariskunnista karhun kanssa tennistä pelaavaan naiseen.

Maalausten tunnelma on usein levollinen ja valoisa, huoleton ja lempeä. Maalauksen tarina voi kuitenkin olla vakava. Tarinoiden kertominen kuvin ja uusien tarinoiden synnyttäminen katsojan mieleen on taitelijalle tärkeää. Katsojan vapaa tulkinta teoksista on suuri rikkaus.

TILAUSTYÖT

Yksityis- ja yritysasiakkaiden tilaustöissä otetaan huomioon tilaajan toiveet unohtamatta taitelijan omaa näkemystä ja omaleimaista tyyliä.

Tilaustyöt toimitetaan postiennakolla kehystettynä tai ilman kehyksiä. Teoksen voi halutessaan myös noutaa taiteilija työ- tai näyttelyhuoneelta.

TULEVAT NÄYTTELYT

Ihmeellistä valoa, Naivistiten
joulu-näyttely, Iittala, 2012

Naivistit Iittalassa 2013 -kesänäyttely

NÄYTTELYT

Naivistit Iittalassa 2012 –kesänäyttely, Iittala

Iloa Itä-Suomeen – Naivistit Varkaudessa, 2012

Naivistit kesävisiitillä, Hollola, 2012

Janssonin Gallerian kesänäyttely 2012, Raahe

Seija Levannon maalauksia, apGALLERIA, Pori, heinäkuussa 2012

”Talvinäyttely”, RukaArt, Ruka 2012

”Huumorinkukkia”, yht.näytt. Neliö-Galleria, Oulu 2011

”Naivistien joulu”, yhteisnäyttely, Iittala 2011

Naivistit Iittalassa 2011 –kesänäyttely, Iittala 2011

Janssonin Galleria kesänäyttely, Raahe, 2011

”Arjen ja pyhän sankareita”, apGALLERIA, Pori 2011

”Elämän iloa”, Taidelahja, Eurajoki 2011

”Ajatuksen valoa”, yht.näyt., apGALLERIA, Pori 2010

”Ajatuksen valoa”, yht.näyt., Silkki-Ikkuna, 2010

Maalauksia raakasilkille, apGALLERIA, Pori 2010

Janssonin Gallerian kesänäyttely, Raahe 2010

Helatorstain kädentaitotapahtuma Silkki-Ikkunassa 2010

Myyntinäyttely, apGALLERIA, Pori 2010

Työhuone-gallerian ”avoimet ovet”, Silkki-Ikkuna 2009

”Taivas kattona”, Galleria Liisa Ekqvist, Noormarkku 2009

”Louhen perilliset”, Emil Cedercreutzin museo 2009

”Rinnalla kulkija” Radio Nova, www radionova.fi 2009

”Rinnalla kulkija”, apGALLERIA, Pori 2009

Työhuone-gallerian näyttely,Silkki-ikkuna, Nakkila 2009

"Teosvälitys", Satakunnan taidetoimikunta, Pori 2008

"...MUTTA ENSIN NÄHTIIN" yhteisnäyttely 2008

"Seija Levannon maalauksia raakasilkille", apGalleria 2008

"Seija Levannon maalauksia raakasilkille", Kokemäki 2008

"Tuus Kattoon", yht.näyttely, Galleria Liisa Ekqvist 2007

"Seija Levannon maalauksia raakasilkille", apGalleria 2007

"Naisten tanssit", oma, Galleria Liisa Ekqvist, kevät 2007

"Seija Tähtisen maalauksia raakasilkille", oma, CafeArt, Turku 2006

"Teosvälitys", Satakunnan taidetoimikunta, Pori 2006

Toivon joulutori-tapahtuma, Kulttuuritalo Toivo, Pori 2006

Osaava Nainen-messut, oma osasto, Turku 2006

"Seija Tähtisen maalauksia raakasilkille"apGALLERIA 2006

"Maalauksia raakasilkille", Silkki-Ikkuna, Nakkila 2006

"Kuvantekijä Seija Tähtinen maalauksia raakasilkille, Silkki-Ikkuna, Nakkila 2005

"Jazz-viikon näyttely", oma, apGALLERIA, Pori 2005

"Puuseppä! Ja kuvantekijä", yhteisnäyttely Marko Timosen kanssa, apGALLERIA, joulukuu 2005

"Maalauksia raakasilkille", oma, apGALLERIA 2004

"Taidetta, taideteollisuutta ja teetä", Satakunnan taide-ja taideteollisuusyhdistyksen jäsenten yhteisnäyttely, Rakennuskulttuuritalo Toivo, Pori 2003

"Naisia", oma, Cafe Engel, Helsinki 2002

"Naisia", oma, Emil Cedercreutzin museo ja kulttuurikeskus, Harjavalta 2002

"Käden jälki", yhteisnäyttely, Friitalan nahkamaailma, 2001

"Kolme kädentaitajaa", yhteisnäyttely, Porin lentoas. 2001

"Kolme kädentaitajaa", yhteisosasto Satakunnan Messut, Pori 2001

"Taite", Taite ry:n näyttely, Promenadi keskus, Pori 2001

"Taidetta ja käsityötä -01", yhteisnäyttely, Sonnilan Savi, Kokemäki 2001

"Taite", Taite ry:n Jazz-näyttely, Pori 2001

"Taite ry:n kevätnäyttely, Silkki-Ikkuna, Harjavalta 2001

"Näkymiä Silkki-Ikkunasta", Porin kultturigalleria 1999

"Seitsemän taitajaa Satakunnasta", yhteisnäyttely, Poriginal Galleria, Pori 1999

"Art&Crafts ryhmän" yhteisos. Jokilaakson messut 1998

"Eemelin messut", Harjavallan seudun kädentaitajat, Emil Cedercreutzin museo, Harjavalta 1994 ja 1995

YHDISTYSTOIMINTA

Suomen Kulttuurirahaston Kannatusyhdistys, jäsen vuodesta 2011

Zonta-kerho Pori II Area, jäsen vuodesta 2010

Porin taide- ja taideteollisuusyhdistys, jäsen vuodesta 1999

JULKISIA TEOKSIA

Noormarkun kunta, maalaus raakasilkille 2007

Keski-Satakunnan terveydenhuoltopiiri, Harjavallan terveyskeskus, maalaus raakasilkille, teoksen lahjoitti Harjavallan Osuuspankki 2005

Citycon Oyj, Helsingin pääkonttori, 6 maalausta 2002

Emil Cedercreutsin museon kokoelmat, silkkimaalaus 1994


nuoli_ylos nuoli_alas